Ensimmäisellä kerralla palstalla käydessämme on pakkasta ja lunta. On maaliskuu. Mies ihmettelee. Kahtena keväänä on jo tähän aikaan puskenut maasta leskenlehtiä ja sinivuokkoja. Nyt on pakkasta, lunta ja aurinkoa.
-Ihanaa, mikä ilma, huokaan.
-Niin, mutta entä ilmastonmuutos, mies kysyy avuttomana.
Palstalla on syvässä lumessa ristiin ja rastiin kulkevia kävelyjälkiä. Mies on ollut edellisenä päivänä Pojan kanssa tekemässä palstasta vuokraussopimusta. Tähän tulee ne nöynnökset, Poika selittää innoissaan ja näyttää muhkeaa lumipenkkaa palstan sivulla. Köynnökset, kysyn. Joo, aulinko paistaa siihen suolaan, niihin nöynnöksiin.
Ja siinä ne kuopivat sitten lunta lapioillaan.
Palstan vuokra on kolmekymppiä. Mies on ollut yhteydessä suomalaisiin viininviljelijöihin eri puolilla maata. Postissa on tullut muutaman hepun ohkaisia omakustanteita ja mies on lukenut niitä iltaisin sohvalla aprikoiden sopivia lajikkeita.
Olen pyytänyt, että mies ei puhuisi viljelyksestään niin rehvakkaasti tutuille. Miksi, mies kysyy. No kun. No. Se. Kuulostaa. Niin. Ällöttävän. Snobbailunhaluiselta. Juipistelulta.
-Kerro niinkuin vähän vitsikkäästi mieluummin.
-Mutta eihän tämä ole sen enempää vitsi kuin mikään muukaan harrastus.
-Joo mutta että siitä ei tule mieleen että sä pitäisit itseäsi niinkuin jotenkin tiedätkö sellaisena itseään korostavana juppina tai leveilynhaluisena. Kun ethän sä oikeasti tiedä tästä edes mitään siis.
-Emmä mitään snobbaile. Ja jostainhan pitää aina aloittaa.
-Niin mutkun viininharrastus on niin muotia..
-Harrastathan säkin pilatesta vaikka se on muotia.
-..mä en haluaisi että ihmiset pitää sua niin kuin itseriittoisena tai että ne tajuais että sä tajuat..
-Ei sun tarvii miettiä mitä ihmiset minusta miettii.
-Joo.
Seison hangessa Suomen Pakilassa, katson tuulessa heiluvaa muovista auringonkukkahyrrää. Mies mittailee tiluksiaan, poika tekee kuoppia hankeen. Pellon vieruksella on latu, mummoja hiihtää ohi.
Tähän se sitten tulee.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti